tiistaina, joulukuuta 06, 2011

Näyttelyverhot

Jassu Kissa lähtee ensi viikonloppuna ensimmäistä kertaa kissanäyttelyyn. Matkaan piti tietenkin väsätä näyttelyverhot. Ohjeita ja ideoita löytyi FIN*Cat'omaticin sivuilta sekä Luolaleijonan klaanin sivuilta.

Päädyin tekemään verhot kahdessa osassa. Toinen pala peittaa yhden sivuseinän sekä takaseinän ja toinen pala peittää yhden sivuseinän. Palat kiinnittyvät tarranauhalla toisiinsa. Yläreunoissa kulkee kujat verhovaijereille. Häkin pohjalle tulevaan pehmusteeseen laitoin sisälle kaksinkertaisena vanulevyn. Lisäksi tein vielä häkin katolle päällyksen samasta kankaasta kuin sivuverhot.


Kangaskaupasta ei tahtonut löytyä mitään vaaleahkoa ja vähän kuvioitua kangasta. Kivoja kankaita olisi ollut vaaleanpunaisina ja liiloina, mutta nehän eivät poikakissalle käy. Toivon mukaan se musta-valkoinen kissa näiden kuvioiden seasta kuitenkin erottuu :D

Ei kommentteja: