tiistaina, lokakuuta 26, 2010

Ompeluinnostusta

Onko mitään kamalampaa kuin maata flunssassa sängyn pohjalla juuri silloin kun ompeluinspiraatio on kovimmillaan? Kaiken lisäksi posti toi tänään paketin koristenauhoja. Ei kerrota vielä mitä niistä tulee, näette sitten.



Loppukesästä valmistui Amy Butlerin kaavoilla Weekender Travel Bag. Tekisi mieli tehdä toinen, jostain vähemmän kesäisestä kankaasta, mutta sen verran tuo vei aikaa ja vaati itkua ja hampaiden kiristystä, että ehkei ihan vielä.



Lopuksi vielä viime viikonloppuna tehty syntymäpäiväkakku. Kun on perheen ainoa leipoja, käy niin kuin minulle. Joutuu tekemään syntymäpäiväkakkunsa itse tai saa jotain kaupasta ostettua. Tällä kertaa äitini teki kuitenkin pohjan.

Suklaa-tiramisukakku

Tumma sokerikakkupohja
Kostutukseen:
n. 2 dl maitoa
1,5 rkl konjakkia (tätä olisi voinut laittaa vähän rohkeammin ;)

Täyte:
2 prk Valion Tiramisu-maitorahkaa
2,5 dl vispikermaa
100 g tummaa suklaata rouhittuna

Koristelu:
Suklaakuorute (ohje Kinuskikissan blogista)
Suklaa-kermavaahto

Kakun päälystämisen jälkeen suklaakuorutetta jäi noin puoli mukillista. Tämän vatkasin kylmänä vaahdoksi ja sekoitin kermavaahdon sekaan.

Suklaakuorute ei täysin onnistunut. Lieko vika ollut Fazerin tummassa suklaassa vai tekijässä, suklaa ei sekoittunut kunnolla lämmitettyyn kermaan vaan jäi kokkareiseksi, kuten kuvastakin näkyy. Maku oli kuitenkin hyvä :)



Edit: Blogi sai taas vaihteeksi uuden ulkoasun.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vaikka et kertonut, mitä nauhoista tulee, niin kertoisitko mistä noin IHANIA nauhoja voi ostaa??!

Miikkuli kirjoitti...

Tilasin nauhat Hanhelistä http://www.hanheli.fi/. Heillä oli noita hyvä valikoima ja tulivat nopeasti :)

marsipaanipossu kirjoitti...

Aivan ihastuttavan laukun olet ommellut! Ja nuo nauhat ovat todella kauniita. Olen itse harrastanut ompelua aikoinaan enemmänkin, mutta nykyään panostan leipomiseen enempi :)