lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Uusi espoolainen

Langat ja neuloja muuttivat viime viikonloppuna Tampereelta Espooseen. Nyt on vähitellen tavarat paikoillaan uudessa kämpässä, mutta puikoille en ole ehtinyt, Baudelairet sentään valmistuivat ennen muuttoa. Blogihiljaisuus on johtunut siis muutosta, nettiyhteyden avaamisongelmista, uudesta työstä ja heti ekana työpäivänä iskeneestä flunssasta. Olen istunut kaikki päivät koulutuksessa nenä valuen, jättikokoisten nessu-pakkausten kera. Ei voi sanoa muuta kuin, että onneksi on viikonloppu! Uuden työpaikan yhtenä hyvänä puolena voisin mainita palkkatilin avauksen (henkilökuntaetuja saadakseni), jonka yhteydessä täytyy tietenkin hankkia myös Visa. Kun sehän on niin käytönnöllinen... kun ostaa lankoja nettikaupoista.

Neulerintamalla ei ole siis pahemmin tapahtunut. Tänään olisi tarkoituksena jatkaa Espooseen tutustumista ja mennä käymään Menita Outletissä (ei kai täällä paljon muita paikkoja tarvitse sitten tietääkään, kunhan lankoja saa ostettua). Sitä ennen pitäisi selvittää, mikä työ hyppää seuraavaksi puikoilla ja tarvitsisiko siihen uutta lankaa. Jonkinlainen shaali tai poncho olisi mukava näin syksyllä. Tänä aamuna blogeja lueskellessa silmiin pisti myös Helminallen pikasniikkerien ohje, ne voisivat ehkä olla joululahjalistalla jollekin tutulle. Ja tietysti sellaset pitää varmaan tehdä itsellekin, ihan vaan harjoitukseksi ;)

Virallisen blogipennun saapumiseen on aikaa kaksi viikkoa ja puikoille pääsee varmaankin myös tämä hauska ohje. Täytyyhän pienen saada haalari.

Koska kamera unohtui muutossa vanhempien luo, tässä yksi arkistokuva päivää piristämään. Virallinen afrikkalainen blogikääpiösiili Suffeli.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin ja työpaikkaan!=) Toivottavasti viihdyt Espoossa. Niin ja vauhdikkaita hetkiä vaavin seurassa, kun se saapuu...hih.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana siili sinullakin, mukava nähdä jollakin toisellakin bloggaajalla sellainen.:)

Anonyymi kirjoitti...

Että voi olla lystikkään näköinen siili! En ole tiennyt tuollaisia olevan olemassakaan. Todella suloinen!